Niitä näitä muisteloita ja nykypäivää

Joku juttu minulla oli mielessä, kun tähän istuin, tämän isomman näppiksen viereen, mutta jotenkin se on nyt hajallaan. Kunpa olisi syntynyt muutamaa kymmentä vuotta myöhemmin, olisivat nämä konekommervenkit hallinnassa paremmin.  Yritän järkeillä, miten kaikki onnistuisi helpommin. Pakosta huomaa, miten meidänkin nuoret, lapsista puhumattakaan, ottavat käteensä äly- tai minkä vaan vempeleen, sieltä kaikki toiminnot löytyvät hetken plarattuaan. Ei kai se voi johtua älykkyydestä, koska sitä sorttia löytyy tästäkin ikäpolvesta yllin kyllin? Jo -80-luvulla olen alkanut kirjoittelemaan tietokoneella. Tekstinkäsittely-ohjelma tuntui niin hienolta vanhan remingtonin jälkeen. Amerikan sukulaisille kirjoittelu tällä kouluenglanninkielellä sujuu niin kätevästi ja nyt vielä netin sanakirja on oivallinen apu.

Joulukortit tuossa odottelevat vielä paketoimista eli kuoreen laittamista. Vieroituksessa syntyi vielä puolisenkymmentä uutta versiota ideoinnestani.

Pyykit pyörivät kuivurissa. Piti välillä käydä siirtämässä ne laitteesta toiseen. Se homma on meikäläisellä hallinnassa ehkä paremmin kuin nuorisolla. Niitäkin koneita ja laitteita on elämän aikana tullut uusia versioita kaikennäköisiä, mutta vähän rauhallisempaan tahtiin kuin nykyelektroniikkaa. Omien lasten ollessa ihan vauvaikäisiä pestiin vielä pulsaattori koneella ja huuhdeltiin tai porilaisittain viruteltiin käsin muutamassa vedessä. Vesi kyllä tuli putkea pitkin toisin kuin äitiemme pyykkipuuhissa. Erilliseen linkoon sitten pesukoneen veivattavan puristimen kautta. Ulkona tietysti kuivattiin, monet jopa pakkasella. Siinä se päivä meni raataessa. Välillä on ihan pakko muistella näitä, että ymmärtäisi olla tyytyväisempi nykyiseen oloonsa.

Joulu tuossa väkisin pyörii mielessä. Lahjoja meidän perheessä ei ihmeemmin ole "pruukattu" ostella. Lapsille tietysti ja lastenlapsille, mutta he kun ovat aikuisia kaikki, saavat mummun puolelta tyytyä itsetehtyihin tavaroihin. Pappa sitten sujauttaa vähän pörssistään voimapaperia, millä kaupasta saa itse ostaa, mitä mielii.

Kuva pari vuosikymmentä sitten, kun ensimmäinen mummun ja pappan muru oli pikkuinen eikä pikkuneuleen tekoon kulunut aikaa kuin hetki. Siinä rakkaudella kudotut pusero, housut ja tonttutyttö.

Huivien hurmaa

Erilaisten huivien ja kaulaliinojen muotikausia me varttuneemmat immeiset olemme nähneet monia. Ihan niinkuin muitakin virtauksia muodeissa: sisustuksessa, vaatetuksessa, puutarhoissa ja ruokajutuissa, näitä on elämän varrelle kiertynyt.
Eiväthän ne aina uusia ole, vaan samat ideat kiertävät, ehkä vähän muunneltuina, mutta kuitenkin. Nuoremmat innostuvat uusista kengän koron muodoista ja minä ajattelen, että tämähän on jo käyty ja koettu.
Totuus tietenkin on, että meidän nuoruudessa asia oli aivan samoin, vaan pula- aikojen jälkeen, siellä -50 - -60 luvuilla, kaikki oli kaikille uutta ja ihmeellistä.

Nyt juuri me elämme taas huivien muotiaikaa, on eletty jo jonkin aikaa eikä loppua näy. Mikä onkaan sen mukavanpaa puikko- ja koukkuihmisille. Huivin saa aika nopeasti valmiiksi, sen voi tehdä vain lämmittämään ihan vaan vaikka aina oikein-kerroksilla tai monimutkaisilla pitsi/palmikkokuvioilla, kukin tarpeen ja taidon mukaan.

Minä, kun innostuin uudelleen kutomaan, aloin väkätä huiveja. Etsin kaikki vanhat käsityölehteni, joita ei ole vähän, plarasin kaikki pitsineuleet ja kun huivien ohjeissa ei moisia löytynyt, sovelsin erilaisissa neuleissa olevia kuvioita. Huivissa ne tietysti ovat helposti toteutettavia, koska tehdään pitkää pötköä ilman kavennuksia ja muita kommervenkkejä.

Kuvasin tuossa muutaman kappaleen, jotka ovat jääneet itselle. Punaisen kolmiohuivin ohje on tullut  nettiostoksen yhteydessä, ruskea pitsineule on vanhasta Suuret Käsityöt-lehdestä, viininpunainen keskeneräinen on jonkun blogista, valkoinen virkattu eräästä kirjasta jne.
Toinen keskentekoinen oikeassa alakulmassa on viimeisestä Novitasta, mutta sovellettuna. Siinä näkyvä paksumpi neulos on ohjeen mukaan kudottu.  Se näytti kuitenkin niin liian tiheältä kahdella langalla ja vitosen puikoilla tehtynä, joten teen sitä nyt kasin puikoilla ja yksinkertaisella langalla. Tyttärelle tämä tulèe, eli taas yksi "tilaustyö" ja aika sitten näyttää, onko sillä käyttöä.
Joskushan käy niinkin, että ihan mukiinmenevä asuste ja vaatekin jää kaappiin pyörimään, kun ei vaan sovi juuri siihen outlookiin, minkä päätät jättää päälle.

Joulukortteja on valmistunut 30 ja nyt seuraa ensin vieroitus tekemisestä ja sitten pitää lähteä valikoimaan, mikä kenellekin kuoreen sujautetaan. Sormet kun syhyää ja huomaan pujahtaneeni näpräämööni ja sovittelen paloja toistensa lomaan. Ihmettelen, miten pääsisin eroon sälästä, jota jää yli? En ainakaan minä pysty niitä roskikseen laittamaan, joten ehkä nekin jäävät jälkipolven hävitettäväksi. 

Joulukorttisotku

No nyt jo viimeistään pitää alkaa väsätä noita kortteja.
Sukulaiset ja ystävät luultavasti katsovat niitä ihmetellen, ETTÄ se viittii ja mitä ihmettä se taas on keksiny?
Niinpä minä teenkin niitä omaksi ilokseni ja varmaan  egoni pönkittämiseksi.

Oli miten vaan, niin aikaan saan hirveän sotkun niitten kanssa. Juuri, kun olen saanut jonkun idean ja alan etsiä vanhoja kortintekojämiä varastoistani, iskee jokin ihan erilainen juttu tajuntaani ja siinä ne sitten ovat kaikki kamat ja jämät hirveässä sotkussa työpöydällä. No sitten pitää etsiä kasan alta saksia ja liimapuikkoa ja kyniä ja niitä pikkupikku kuvia, joita aioin liimailla.

Työpöytänäni on silityslauta, joka on vähän normaalia leveämpi. Sen ole nostanut yläasentoonsa, niin että voin seisten tehdä niitä hommia. Se tila siinä on rajallinen, mutta selvää on, että jos tilaa olisi enemmän , sotkuakin olisi enemmän. Vieressä oleva ompelupöytä on kuitenkin aputilana ja sillekin kertyy kaikkea ihan liikaa. Onneksi on tällainen paikka minne ne voi jättää ja vetää oven kiinni perässään, kun alkaa ahdistaa. Viime viikolla, kun alottelin, repelin vähän lehdistä kauniita värisivuja kortteihin pohjaksi ja vein ne "pöydälleni", mieheni silitystä odottavat farkut jäivät alle ja siellä ne taitavat olla vieläkin.

Minulla on pari kenkälaatikollista sukulaisten lahjoittamia vanhoja joulu- ja  muitakin kortteja. Korteista leikkelen kehyksiä ja kuvia ja yhdistelen uusiksi korteiksi. Vuoden mittaan tulee väkäiltyä erilaisista langoista kaikenmoisia tähtiä, tupsuja, kukkia ja mitä ohjeita nyt sattuu eteen pullahtamaan.  Nekin ovat siinä nyt odottamassa, joko ne malttaisi laittaa korttehin, niin saisi tehdä uusia.

Katselen jonkinverran toisten tekemiä kortteja blogeista ja erilaisista julkaisuista, mutta yritän tehdä oman pääni mukaan ja varmaan juuri sen takia näistä tulee tällaisia kuin tulee mallinsa mukaan. Niin teki entinen isäntäkin ottaessaan sontarattaihin mallin omasta päästään.

No lähden tästä taas jatkamaan sotkun selvittämistä, joka yleensä johtaa uuteen sotkuun, mutta aina tästä on jouluksi selvitty.

Sukat eli tillukkaat

Tillukkaiksi me porilaiset olemme ainakin entisinä aikoina kutsuneet villasukkia. Kait se jostakin ruotsinsanasta on väännös, niinkuin meidän murteissa on hyvinkin paljon.

Ennenkuin itse löysin taas puikkoni uudelleen, seikkailtuani ristipistojen ja koruompeleiden kiehtovassa maailmassa, ihmettelin äitini intoa tehdä kaikenmoisia erilaisia tillukkaita. Ihmettelin, että jos tarvitaan jalalle lämmikettä, niin miksei tehdä vaan sukat? Nyt sitten, kun itse aloin neuloa eli kutoa ymmärrän hyvinkin, että tekee mieli tehdä kaikki erilaiset mallit, mitä käsiinsä saa.

Kuvassa pitkäsääriselle tyttärelle valmistuneet tillukkaat ja muutakin aikaansaannosta

Sukan tekeminen ei suinkaan ole vain jalan lämmikkeeksi tehty teko, vaan tekijälleen tuoma mielihyvä ja ehkä ylpeilynkin aihe (tämän minä sain aikaan), merkitsee  prosessissa ainakin saman verran, ellei enemmänkin.

Novitan Sukkalehti on mitä mainioin lähde toteuttaa sukkaunelmiaan. Sieltä löytyy taulukot erivahvuisille langoille ja erikokoisille jaloille.

Ystävätär, joka vietti kahden työn välissä vapaata kesää tavallista pitempään, innostui myös uudelleen sukan kutomisesta. Niinpä hän osti  puikot ja mainitun lehden. Pikkuinen hetki meni kantapään kanssa taistellessa, mutta sitten se siitä ryöpsähti ei ihan himoksi, vaan jonkinmoiseksi tarpeeksi käsillä  tekemiseen kuitenkin.

Pojan tytär, aikuinen jo, katseli kutomistani, sanoi että pitäiskö hänenkin alkaa tehdä sukkia. Arveli kuitenkin, ettei kantapää onnistu, niin pitää tehdä vaan putkisukkia. Mutta niinkuin kaikki tiedämme, mikään minkä osaa, ei ole vaikeaa. Erilaisia tekemisiä voi oppia ja opetella ja kun hän oikein hyvin on oppinut
esim. virtsatiekatetrin laiton  potilaalle, kantapää ei tuota vaikeuksia.