maanantai 12. toukokuuta 2014

Toukokuun toinen sunnuntai 2014

Kansainvälinen äitienpäivä on päivä äideille, meille kaikille. Mukaan luetaan myös vaimot, siskot, tädit ja mitä meitä nyt on. Tämä on ihan niinkuin kaikkien naisten päivä, joka on ollut, ainakin Suomessa, jo ennen nykyisin varsinaisena naisten päivänä 8.3.juhlittua päivää.

Tämä 11.5.2014 äitienpäivä valkeni vähän tuhjuisena, harmaana, mutta tuulettomana täällä Porissa. Minä tuossa perjantaina vähän leivoskelin. Mustikkaleivosten nimellä reseptissä kulkevaa torttua ja humperskoja. Humperskat ovat pikkuleipiä, joiden resepti minulle on kulkeutunut isäni vaimolta. Ne ovat paljon voita ja sokeria sisällään pitäviä herkkupippareita, joista kaikkien nirsoinkin mummun muru tykkää. Lisäksi oli jo lähikaupasta ostettu manteli-marenkikakku.

Mieheni äiti kuoli jo 70-luvulla ja on, niinkuin meillä sanotaan, Käppäränkankaalla. Käväsimme häntä katsomassa jo lauantaina, joten vältyimme sunnuntain ruuhkalta. Hautausmaan portilla on kukkakioski, josta saa ihan vaikka minkälaista asetelmaa ja amppelia. Ostimme haudalle krysanteemin ja äidilleni kimpun liljoja. Itselleni vielä amppelikukan ja siinä ne lahja-asiat tlivat hoidettua samalla.

Poika vaimoineen tuli kaffeelle jo lauantaina tuoden kimpun valkovuokkoja. Suvussa kun nuoremmilla perheillä on näitä mummuja ja äitejä useampia, niin kiirettä pitää ja se oma perhe jää vähän kuin jalkoihin. Tytär oli juuri pääsiäisenä tuolta matkan takaa, joten saivat viettää omia juhliaan kotopuolessa. Pauliina taas piipahti työnsä jälkeen illemmalla ja toi Jenniltä, joka asuu pitkällä, terkkuja. Varsinainen juhlapaikka meillä ja minun sisaruksillani jälkeläisineen on ollut se meidän vanha kotimme, missä äiti-mummu-isomummu kohta 91v, asuu vieläkin, muttei enää jaksa sitä koko souvia. Meitä on yhteensä 40: äiti, me lapset puolisoinemme ja meidän lapsemme puolisoineen ja lapsineen. Nuorin on pikkasen vajaa vuoden joten ikäero vanhimman ja nuorimman välillä noin 90 vuotta. Uutisena kuulimme, että seuraava eli viides sukupolvi, on tulollaan. Niin se suku paisuu ja kukoistaa, elämä jatkuu.

Äidillä oli tapana keittää isolla kattilalla lihasoppaa. Se pysyi  syötävänä koko päivän, kun perhekunnat tulivat paikalle omia aikojaan. Äiti on ollut vikkeläliikkeinen hyvin aikaansaava ihminen. Hänellä riitti leipomuksia ja herkkuja niin, että niitä syötiin kyläreissuilla vielä pitkään kesän kuluessa. Onneksi äitien töitä on helpottanut jo pitkän aikaa pakastin, joka pitää syötävät tuoreina ja kun tiskikone tiskaa astiat, äitikin pääsee vähemmällä. Sehän oli ja on ehkä vieläkin niin, että jälkipolvella riittää siinä kohdatessa jutusteltavaa ja hommat jää sille juhlakalulle, joka ainakin meillä on ollut vikkelä liikkeissään, niin että kun joku havahtui auttamaan, kaikki olikin jo tehty.

Jo muutamana vuotena me lapset olemme hommanneet kakut jääkaappiin ja kattaneetkin valmiiksi kahviserviisejä. Siskoni, joka tänä vuonna hommasi kyseiset jutut, oli kirjoittanut ohjeita suvulle, miten toimia, että asiat sujuisivat. Ensimmäisenä nyt oli paikalle tullut veli-Harri, joka oli keittänyt ensimmäisen pannullisen kahvia pumppukannuun ja niin se päivä siinä soljui mukavasti. Tiskikoneeseen ladattiin astiat, Pauliina aamu-työvuoronsa jälkeen kun lähti äiti-mummu kierrokselle, sai vielä kuppinsa mahtumaan koneeseen, laittoi koneen päälle ja soitti isälleen, joka oli tulossa illemmalla, että avaa koneen ja pistää kraanan kiinni. Joku sitten käydessään pistää astiat taas paikoilleen.

Äitini, kaiken keskipiste istui sohvalla halattavana ja hamuili aina välillä tyynyjänsä joihin päätä voi vähän välillä kallistaa, kun voimat ovat huvenneet. Ei maittanut kahvi eikä kakku, pää varmaan pyörällä kaikesta hulinasta. Huomenna, kun menen viikottaiselle pyykinpesu- ym hommien käynnilleni, kyselen josko hän meidät kaikki tunnisti. Lähimuisti on häneltä välillä hukassa senkin takia, että nukkuu niin paljon. Eihän sitä aina nuorempikaan ihan heti herättyään tiedä, mikä päivä on tai kuka on presidenttinä, vai mitä?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti