Kesäilmat ovat olleet tähän mennessä jo joka sorttia, melkein niinkuin aina, paitsi tämän kesän kesäkuu. Kaikki me olemme tämän yhdessä kokeneet, tämän kylmimmän kesäkuun mies/naismuistiin, mutta kun kummallakin se muisti tuppaa pätkimään, kirjaan tämän tähänkin dokumenttiin.
Heinäkuun helteistä ollaan nyt saatu nauttia ja tänään maanantaina Porin Jazz-viikko on alkamassa. Satakunnan Radio selostelee Areenan tapahtumia, Eetunaukiolla alkaa keskustelu jostakin tärkeästä asiasta ja SPR:n pihassa toinen, missä kuuluu olevan useampiakin aiheita. No siellä ne saavat tulla toimeen ilman minua. Asiat kyllä kiinnostavat ja haluan olla ns. ajan hermolla, muuta väkijoukkoja välttelen. Joka kesä, kun jonakin päivänä Jazz-viikolla joku houkuttelee minut Etelärantaan haistelemaan tunnelmia, ihmettelen mitä ihmettä täällä teen. Ihmisiä ruuhkaksi asti, melua ja niitä hajuja laidasta laitaan. Toki ymmärrän olevani "vähä ihmeelline", mutta olen.
Huopaohdake maljakossa
Tässä mökkiläppärin vieressä istun ja yritän saada näistä mustista näppylöistä irti tarinaa. Kahvit tuossa pöräytin itselleni. Mies lähti aamusella hoitelemaan asioita ja saa juoda aamupäiväkahvinsa torilla. Hän viihtyy paremmin porukoissa ja minulle se kyllä passaa. Minulla riittää tekemistä käsitöissäni ja näperryksissäni, eikä sitten ole tunne, että pitäisikö tehdä jotain tärkeämpää.
Yksi mieliharrastuksistani on sienestys. Meillä on tässä omalla mökkimaallamme pikkumetsä, joka tuottaa monenlaisia sieniä, niin että hyvin harvoina syksyinä on aihetta mennä naapurin puolelle. Jo viime viikolla aamuradiossa haastateltiin Porin "sienimartta"-Paulaa. Hän kertoi löytäneensä jo rouskuja, jotka varmaan olettivat kylmän kesäkuun harhauttamina syksyn saapuneen. Minä siitä tietysti etsin vanhat nokialaiseni ja sen pienemmän sienikorini ja rakkaan sienipuukkoni ja syöksyin rouskupaikoilleni intoa täynnä. Saalista tuli: muutamia kangasrouskuja, jämäköitä, lihavia nappuloita, jotka päätyivät pikkuliotuksen ja keittämisen kautta sienisalaattiin. Vielä niitä löytyi parin päivän päästä lisääkin, kuitenkin varmaan vaan ne, jotka olin ohittanut aiemmin. Nyt on sitten ollut taas niin kuivaa, että odotella pitää uutta tulemistaan kera haperoiden ja tattien, joita ei vielä ole putkahdellut mättäille.
Niitä kädentöitä kyllä syntyy ihan koko ajan jotakin. Muutaman sukkaparin lisäksi on syntynyt virkattu pikkujakku, valkoinen puuvillapusero, avainrengas kaulakoru, yksi palapeli ja aloitettu tilkkumaton teko. Keskeneräisen ristipistotyöni etsin myös ja siihen olen pistellyt langan ja toisenkin, Siitä minä todella tykkään, mutta aikaa se vie, ennenkuin valmistuu.
Niitä tilkkumattoja on tullut tehtyä monia vuosien mittaan, en ole pitänyt lukua. Yksi niistä matkasi mukanamme Seattleen miehen Amerikan sedälle. Viimevuoden serkkutapaamisessa siskoni, joka on seuraavana vuorossa järjestää meille treffit, lausui toiveenaan olevan uuden tilkkumaton. Hän kun noin kaksikymmentä vuotta sitten täytti 50v, me äitini kanssa väkäsimme sen käytössä olevan. Se on nyt hyvästä huolenpidosta huolimatta jotenkin kulahtanut. Ai niin, minun on pitänyt kirjata ylös se yks' asia siskostani: hän on alkanut virkata! Jossakin edellisessä jutussani kerroin, ettei hän osaa tai halua virkata. No ihan totta se olikin silloin, mutta nyt sujuvat myös pylväiden ja simpukoiden teot kuin tyhjää. Kaikkea ihminen osaa, kun halua on.
 |
| Matto tilkuista |
 |
| Kortti sairaanhoitaja Pauliinalle |
Yhä tässä odottelen sadetta, ilma on ihan lämmin, mutta pilvinen.
