perjantai 31. tammikuuta 2014

Nauhalankahuivi

Sattumien summana ihan mukava määrä erilaisia lankoja päätyi lankakoriini tuossa viime syyskesällä. No oikeasti ne eivät yhteen koriin mahtuneet. Mukana oli myös silkkisen kiiltäviä nauhalankoja. Pakkohan niistä oli jotakin tehdä ja nähdä millaista jälkeä syntyy.
Kaulaliina eli  halstuuki ja nykykielellä hienosti lausuttuna huivi, on mukava kutoa, kun voi antaa vaan mennä sitä yhtä ja samaa pötköä. Pitsineuleen malli tässä on joku itse varioitu, muistaakseni vauvan ristiäismekon ohjeesta.


Nyt olen tekemässä vähän isompaa neuletta. Siihen, vähän yksitoikkoiseen silmukoiden suoltamiseen, aina välillä kyllästyy ja pitää etsiä jotakin näperrystä välihommaksi. Sellainen yksi on "tokkosnäperrys". Keksin sen eräästä blogista jo pari vuotta sitten. Tekniikka, hienosti sanottuna, oli ennestään tuttu jo kansakouluajoilta ja tykkäsin siitä silloin ja yhä vaan kaikenmoinen askarrus on niin kivaa! Laitan tähän kohtaan kuvan, jotta asia valkenee helpommin lukijalle? Ennen tehtiin parsinneulalla reikiä ja ommeltiin napinläpipistoilla palat ympäriinsä ja sitten yhteen. Nyt kätevästi surautetaan ompelukoneella ilman lankaa reiät ja virkaten tulee siistimpää jälkeä reunoihin.


Tämän isomman tekemiseen olen laminoinut kukkakaupan ruusuista käärepaperia ja toisena materiaalina on suklaasuukkolaatikosta kultakartonkia. Tämän tokkosen on tarkoitus toimia karkkipaperi  ja langanpätkäroskiksena tässä valtaistuimeni äärellä.
Siinä on 8-kulmainen pohja ja tietysti kahdeksan liuskaa.
Tämä pienempi on kukkapostikorteista huolellisesti plokattuja värejä. Palat on kolmesta kortista leikattu,  kaksi osaa  jokaisesta. Pohjana on kuusikulmio. Lopputulokseen paljon vaikuttaa myös se, minkävärisen langan valitsee.

Ovathan ne ihan melkein hyödyttömiä kapistuksia.
"Mut mää iha oikeesti tykkää suunnitel ja väkertää niit. Mää viäl yks päivä ota kuva mu koko varastostani ja pistä ne pyörimää tän blokkii ikuisiks ajoiks. Siin o niil sit tehtävää!?"

maanantai 13. tammikuuta 2014

Kranssiaskareita

Se on Nuutin päivä tänään. Joulukoristeet on varastoitava taas kerran. Kuvasin joitakin asetelmiani, niinkuin tuon edellisen kristallikuvun. Suurin osa koristeista oli kaapin kätköissä,  en vaan viitsinyt laitella niitä esille, joten säästyn nyt poislaittamiselta.

Tämä tabletti on tosi mukava kuvaamiseen ja blogiin ja meiliin siirtämiseen. Kuvasin myös mm. nuo kranssiteelmykseni. Tässä niitä ikuistettuna:

Tämän käpykranssin tein pari vuotta sitten ihan oman männyn kävyistä.

Pohjana on mieheni omin käsin vääntämä pihlajarinkula, pehmikkeenä kuplamuovia ja kangassuikaleita. Sitten vaan kävyt ja kuumaliimaa. Ehosteena valkoisia helmiä laatikon pohjalta, edullisesti myytävää koristehelminauhaa ja varastojen kätköistä samettinauhaa.


 Tässä samanlaisen pihlajaringin päällä on paperinarusta kympin puikoilla ainaoikein kudottu ja sivu yhteen kursittu "sukka". Koristeena sopivan värisistä papereista väänneltyjä kukkia, lehtiä näyttelee avattua paperinarua ja pari oikeata vaahteranlehteä.
Niinkuin väreistä voi arvata, kranssi on tehty keväääntulon koristeeksi.
 Tässä syysväreissä samaisesta ruskeasta narusta vihrein raidoin kudotun rinkulan koristeena on äitini virkkaamasta vanhasta pitsistä väännetty kukka, tehosteena vielä omatekemä lankaruusuke. Lehdet ovat naapurin luumupuusta tippuneita. Vielä ympärillä osittain availtua paperinarua.






Tässä styroxpohjan päälle tökitty valkoisia ja punaisia paperineliöitä. Ohjeen tai vihjeen tähän sain Taika-askartelulehdestä, joka minulle tuli 4-5 vuotta. Siitä lehdestä sai ja saa vieläkin (lehdet ovat tallella) tosi mukavia ideoita. 
Ohjeessa neuvottiin ostamaan jotain määrättyä paperia, mutta minä tietenkin käytän, mitä nyt sattuu sopivaa materiaalia kotoa löytymään. Valkoinen on talouspaperia ja punainen lautasliinoja. Lisänä jotain kuusen koristeeksi joskus ostettua helmilakaa.
Kransseja olen tehnyt myös havuista ja varvuista ja mistä milloinkin. Olen myös kuivannut ja prässännyt luonnonkasveja: kukkia ja lehtiä yms. Metsässä liikkuessa vääntelen rinkulaksi monenmoisia materiaaleja, joista syntyy tai ei jos jonkinlaista koristetta toisten harmiksi ehkä, mutta minut se pitää jotenkin järjissäni eli rauhoittaa kummasti kaikkinainen näpräily. Mies on tottunut onneksi elämään näiden "pölypesien" kanssa.

perjantai 10. tammikuuta 2014

Kristallikuvun tarina

Elettiin sota-aikaa, appeni hyvänä työmiehenä, saatiin puhuttua sotahommista hetkeksi siviilityöhönsä Maakauppojen Oy:ön. Siellä varastossa sattuneen haverin seurauksena kaunis kristallilamppu sai pienen särön jalkaosaansa. Appi otti
tilaisuudesta vaarin ja onnistui saamaan edullisesti lampun omakseen. Särö hiottiin niin, ettei siitä pystynyt löytämään minkäänlaista vammaa. Lamppu koristi vuosikymmenet perheen kotia ja siirtyi meidän perheen iloksi kuusikymmenluvulla.

70-luvun loppupulella lamppu seisoi meidän perheen olohuoneessa pöydällä. Johto oli aika lyhyt ja lapset leikkiessään kompastuivat siihen ja lamppu putosi lattialle. Jalkaosa särkyi pieniksi paloiksi, mutta pyöreä kupu säilyi kuin ihmeen kaupalla eheänä.

Kupua säilytettiin jossakin kaapin hyllyllä muistona, koska omatunto ei sallinut hävittää sitä. Se kulki mukana jo parit muutotkin kaappitavarana, kunnes tajusin, kuinka kaunis se on vaikka vain sellaisenaan. Vuodet taas vierivät ja joku nerokas keksi nämä tunnelmalliset valonauhat. Nyt jo muutamia vuosia lamppu on saanut valaista syksyn ja talven harmautta ledeineen nykyisessä kodissamme.