Kevät tuli keikkuen kukkien

Se keikkuen on saapunut taas, kevät, kukkiva luonto ja lintujen konsertti, siinä ne tärkeimmät asiat, jotka herättävät huoneihmisenkin menemään ulos.
Ylen luonto-ohjelman innoittamana aloin kuvata perennoitani, niitä luonnon kukkivia kasveja. Ottaa pahan kerran päähän, kun kuulen puutarhaihmisten sanovan kukkiani rikkaruohoiksi. Rikkaruohoiksi mielestäni kukkivia tai kukkimattomiakin luonnon kasveja voi sanoa silloin, kun ne istutusten lomaan tuppautuvat kitkettäviksi, mutta kun ne omia aikojaan kukkivat ja jatkavat sukuaan luonnossa, ne ovat kukkia. Eiköhän ne kaikki tai ainakin suurin osa puutarhojen kasveista ole alkujaan luonnonkasveista jalostettuja.

Tänä keväänä nämä keikkuvat säät ovat saaneet keväiset perennani kukkimaan melkein kaikki yhtäaikaa.
Kevätpiippo on se ensimmäinen, jota alan etsiä ja löytääkin ensimmäisenä ja samoihin aikoihin näsiän pikkupensaat mökin metsikössä ovat täynnänsä vaaleanpunaisia pikkukukkia. Lehtihän niihin tulee vasta kukinnan jälkeen. Kevätpiippoa täytyykin oikein etsiä, sillä se on hyvin huomaamaton. Siemenvaiheessa sen kukkia olen poiminut ja prässännyt. Korttien teossa ne ovat kauniita jopa taiteellisia.
No leskenlehdet tulevat sitten vuorollaan ja yleensä ehtivät kukkiakin ennen kuin muita vielä näkyy.

Valkovuokko oli kukassa jo huhtikuun puolivälissä ja uskoimme sen lakastuvan äitienpäivään mennessä. mutta ilmat viilenivät siinä määrin, että äidit saivat pikkukätösistä ja isommistakin kourista ojennettuja kimppuja kiitokseksi äitinä olosta. Valkovuokon kaveriksi meidän lehdossamme maasta puskee metsäkorte.

Tänä keväänä kaikki leskenlehden kukat eivät ehtineet siemenvaiheeseen, kun jo voikukka alkoi puskea maasta runsaana ja iloisen keltaisena. Samoihin aikoihin ketunleipä eli käenkaali alkoi kukkia runsaana mökin maastossa.

Jo kaksi viikkoa sitten kuvasin monia lajeja siinä omassa puutarhassani: ojakellukka on yksi lempikukistani, lemmikki kauniin sinisenä kukkii isoina mattoina, maahumalan lilat kukat ovat sinnikkätä, sieltä ne nousevat nurmikosta vaikka isäntä surraa leikkurinsa kanssa ylitseen. Yksi hentoinen taskuruoho löytyi polun varrelta ja ainakin yksi koiranputkikin availee kukkiansa. Aurinkoiselta paikalta löytyi myös yksi rönsyleinikin kukka avoimena. Tuomi suojaisessa paikassa aloitteli kukintaansa. Luumupuu, joka ei ole ihan itsekseen kasvanut tontille, kukkii myös iloisesti.

Tänä viikonloppuna  mökkeillessä kukinnat ovat runsastuneet ja osa tietysti myös kuolee pois. Nyt helteessä kaikki kukkii nopeasti. Minulla ainakin on aina luontoa seuratessa ilon mukana haikeus siitä, että kohta ne kuolevat ja sitten taas on syksy. Vielä lauantaina tuomi oli komeassa kukassa ja tuoksut huumaavia, mutta jo sunnuntaina kukat lakastuivat pois. Päivälämpötila oli siinä kolmenkymmenen asteen nurkilla. Koiranputken kauniit harsokukat aukeilevat nopeaan tahtiin. Metsätähti kukkii runsaana ja jossakin lämpimässä oravanmarja kukkii ja nuppuja on näkyvissä runsaasti. Kellukan kanssa lemrikukikseni vuosien varrella seuloutunut kaunokainen on nurmitädyke. Sen kirkkaan taivaansiniset kukat saavat luonnonrakastajan sydämeni tykyttämään. Puna-ailakki on kukassa myöskin siellä ja täällä, minne miehen leikkuri ei ole yltänyt. Luonnon marjoista mustikka ja taikinamarja ainakin ovat kukassa ja istutetuista viinmarjat ja karviaiset sekä omenapuista toisessa on kolme kukkaa. Satoa tuskin saadaan yli kolmen sitten, joten hillosuunnitelmat pitää laatia sen mukaan. No ehkäpä naapureissa tulee ylimääräisiä, ainakin kukkia näyttää olevan.

rapunpielen mansikka sinnittelee kylmän alun jälkeen

Ilmat viilenivät radikaalisti eilisestä, joten  kukkiminen kestää pidempään, mutta pelkona on, että "yks' hallayö voi kaiken muuttaa". Mittari täällä Porissa ei yli 11 asteen noussut, aika "holotna" on, vaatetta vaan taas päälle, kyllä tarkenee.

Toukokuun toinen sunnuntai 2014

Kansainvälinen äitienpäivä on päivä äideille, meille kaikille. Mukaan luetaan myös vaimot, siskot, tädit ja mitä meitä nyt on. Tämä on ihan niinkuin kaikkien naisten päivä, joka on ollut, ainakin Suomessa, jo ennen nykyisin varsinaisena naisten päivänä 8.3.juhlittua päivää.

Tämä 11.5.2014 äitienpäivä valkeni vähän tuhjuisena, harmaana, mutta tuulettomana täällä Porissa. Minä tuossa perjantaina vähän leivoskelin. Mustikkaleivosten nimellä reseptissä kulkevaa torttua ja humperskoja. Humperskat ovat pikkuleipiä, joiden resepti minulle on kulkeutunut isäni vaimolta. Ne ovat paljon voita ja sokeria sisällään pitäviä herkkupippareita, joista kaikkien nirsoinkin mummun muru tykkää. Lisäksi oli jo lähikaupasta ostettu manteli-marenkikakku.

Mieheni äiti kuoli jo 70-luvulla ja on, niinkuin meillä sanotaan, Käppäränkankaalla. Käväsimme häntä katsomassa jo lauantaina, joten vältyimme sunnuntain ruuhkalta. Hautausmaan portilla on kukkakioski, josta saa ihan vaikka minkälaista asetelmaa ja amppelia. Ostimme haudalle krysanteemin ja äidilleni kimpun liljoja. Itselleni vielä amppelikukan ja siinä ne lahja-asiat tlivat hoidettua samalla.

Poika vaimoineen tuli kaffeelle jo lauantaina tuoden kimpun valkovuokkoja. Suvussa kun nuoremmilla perheillä on näitä mummuja ja äitejä useampia, niin kiirettä pitää ja se oma perhe jää vähän kuin jalkoihin. Tytär oli juuri pääsiäisenä tuolta matkan takaa, joten saivat viettää omia juhliaan kotopuolessa. Pauliina taas piipahti työnsä jälkeen illemmalla ja toi Jenniltä, joka asuu pitkällä, terkkuja. Varsinainen juhlapaikka meillä ja minun sisaruksillani jälkeläisineen on ollut se meidän vanha kotimme, missä äiti-mummu-isomummu kohta 91v, asuu vieläkin, muttei enää jaksa sitä koko souvia. Meitä on yhteensä 40: äiti, me lapset puolisoinemme ja meidän lapsemme puolisoineen ja lapsineen. Nuorin on pikkasen vajaa vuoden joten ikäero vanhimman ja nuorimman välillä noin 90 vuotta. Uutisena kuulimme, että seuraava eli viides sukupolvi, on tulollaan. Niin se suku paisuu ja kukoistaa, elämä jatkuu.

Äidillä oli tapana keittää isolla kattilalla lihasoppaa. Se pysyi  syötävänä koko päivän, kun perhekunnat tulivat paikalle omia aikojaan. Äiti on ollut vikkeläliikkeinen hyvin aikaansaava ihminen. Hänellä riitti leipomuksia ja herkkuja niin, että niitä syötiin kyläreissuilla vielä pitkään kesän kuluessa. Onneksi äitien töitä on helpottanut jo pitkän aikaa pakastin, joka pitää syötävät tuoreina ja kun tiskikone tiskaa astiat, äitikin pääsee vähemmällä. Sehän oli ja on ehkä vieläkin niin, että jälkipolvella riittää siinä kohdatessa jutusteltavaa ja hommat jää sille juhlakalulle, joka ainakin meillä on ollut vikkelä liikkeissään, niin että kun joku havahtui auttamaan, kaikki olikin jo tehty.

Jo muutamana vuotena me lapset olemme hommanneet kakut jääkaappiin ja kattaneetkin valmiiksi kahviserviisejä. Siskoni, joka tänä vuonna hommasi kyseiset jutut, oli kirjoittanut ohjeita suvulle, miten toimia, että asiat sujuisivat. Ensimmäisenä nyt oli paikalle tullut veli-Harri, joka oli keittänyt ensimmäisen pannullisen kahvia pumppukannuun ja niin se päivä siinä soljui mukavasti. Tiskikoneeseen ladattiin astiat, Pauliina aamu-työvuoronsa jälkeen kun lähti äiti-mummu kierrokselle, sai vielä kuppinsa mahtumaan koneeseen, laittoi koneen päälle ja soitti isälleen, joka oli tulossa illemmalla, että avaa koneen ja pistää kraanan kiinni. Joku sitten käydessään pistää astiat taas paikoilleen.

Äitini, kaiken keskipiste istui sohvalla halattavana ja hamuili aina välillä tyynyjänsä joihin päätä voi vähän välillä kallistaa, kun voimat ovat huvenneet. Ei maittanut kahvi eikä kakku, pää varmaan pyörällä kaikesta hulinasta. Huomenna, kun menen viikottaiselle pyykinpesu- ym hommien käynnilleni, kyselen josko hän meidät kaikki tunnisti. Lähimuisti on häneltä välillä hukassa senkin takia, että nukkuu niin paljon. Eihän sitä aina nuorempikaan ihan heti herättyään tiedä, mikä päivä on tai kuka on presidenttinä, vai mitä?