Vanhaa äitiäni olimme siskon kanssa eilen auttelemassa. Äiti asuu siellä vanhassa kodissani, on asunut kolme vuotiaasta asti. Nyt lähes 90 vuotta. Pientä teini-iän irtiottoa lukuunottamatta.
Siellä vanhassa kotitalossa olemme kädentaitojemme juurilla. Äidin aikaansaamaa käsityömäärää emme pysty ylittämään. 1923 syntynyt äitini aikuistui juuri siinä sotien myllerryksessä, joten melkein kaikki käsityö oli jokin tarpeellinen vaate tai kodin kaunistus, jos nyt kaunistusta voi tarpeelliseksi sanoa.. Sittemmin kolmen lapsen yksinhuoltajalle ihmeellisesti aikaa jäi neulomiseen, (meidän murteessa kutomiseen) virkkaamiseen ja koruompeluihin, vaikka päivät kävi töissä.
Kuusikymmenluvulla, jolloin norjalaisneuleet olivat suurta huutoa, äiti kutoi koko poppoolle puserot. Meille tyttärille(2), vävyille, pojalleen ja jopa minun anopilleni. Eikä siinä kauaa "nokka tuhissut". Mukavaa niissä tekijälle oli, että ne kudottiin pyörönä ja hiha-aukot siksakattiin ja leikattiin auki saksilla ja aukkoon istutettiin hihat. Meidän lapsemme sitten oli antoisa kohde tekijälle, Silloin vielä oli äidin äitikin
"Suurten Käsityöntekijöiden klaanissa" ja nutuista ja myssyistä ja muusta tarpeellisesta ei ollut puutetta. Äiti on sitten saanut kutoa ja virkata seuraavallekin sukupolvelle, joita onkin tähän tähän mennessä syntynyt jo liki parikymmentä.
Jo äidin eläkkeellä ollessa innostuimme kumpikin ristipistotöistä. Laskettavia niiden olla pitää eli tyhjälle pohjalle mallista risteillään pienen pieniä pistoja, yhtä väriä 4-5:kin sävyä kolmiulotteisuuden luomiseksi. Se oli pitkän aikaa intohimomme ja niitäkin piti ruveta tyrkyttämään sukulaisille ja ystäville, kun omat seinät ja pöydät jo oli valloitettu. Meidän keittiössä komeilee äidin tekemä upea teos, miksi sitä on pakko kutsua. Siinä on viininpunaiselle puolipellavalle pisteltynä kaksi isoa valkoista anemonea. Tehdessään sen äiti oli 80v.
Tosiasia ja elämän surullisia puolia on se, että ihminen väsyy, eikä saa aikaiseksi. Nukkuminen on nykyään lempiharrastus, vaikka aina välillä hän "uhkailee" aloittavansa sukan kutomisen.
Sisko sensijaan on hyvässä terässä ja sukkia syntyy ja väliin vähän isompaakin teosta. Tosin hänen työvälineensä on vain puikot. Ei kuulemma osaa virkata ja hoitoon hänet saa viedä, jos hän alkaa tekemään ristipistoja. Omalle tyttärelleen ja lapsen lapsille ja muillekin sukulaisille on syntynyt sen seitsemän sortin vaatetta. Äidin kanssa myös jossakin välissä virkkasimme rullalangasta tyynynpäällisiä ja lakanan pitsejä, mikä sekin siskoni mielesta oli ihan hullujen hommaa. Ehkä olikin, mutta teimme sitä innolla. Rullalangasta siksi, kun olin anoppini poismenon jälkeen -70luvulla saanut käyttööni rullalankoja, niin että niitä on vieläkin jäljellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti