Joulupäivä 2013

Kello näyttää jo iltaa, ollaan siis jo niinkuin joulun paremmalla puolella, tai oltaisiin, jos olisi menty perinteisen kaavan mukaan. Tänä jouluna kuitenkin, kun äiti on vanhentunut pois tästä kokkaavien äitien ketjusta, me sisarukset kierrätämme häntä perheestä toiseen näinä joulunpyhinä.

Tapaninpäivä on nyt tänä vuonna sovittu meidän päiväksi, joten iso-mummu, lapset ja kaikki kolme lastenlasta (jotka eivät ole lapsia enää kuin meille äideille ja mummuille ja isillekin) kerääntyvät meille syömään ja nauttimaan yhteisistä hetkistä. Nämä kaksi päivää ja iltaa olemme pappan kanssa ihmetelleet,  tällaistako tämä rauhallinen joulu on?

Tunnelma on vähän hukassa, vaikka kuinka söisi suklaata ja polttaisi kynttilää. Olemme ennenkin aina välillä viettäneet erilaisia jouluja. Jossakin vaiheessa joulun ylenmääräinen hössötys ja kaupallisuus alkoi ottaa päähän siinä määrin, että hyppäsimme Kanarian koneeseen 3:na tai 4:nä jouluna peräkkäin. Omat lapset olivat silloin aikuisuuden kynnyksellä, heillä oli omat menonsa ja äitini luona voivat nauttia sukulaisten kanssa joulun herkuista.
Kun he sitten asettuivat aloilleen ja rakensivat oman pesänsä yhteys äitiin ja kotiin taas lujittui. Me, viisaat vanhemmat olemme ymmärtäneet elämänkulun ja yritämme elää omaa elämäämme, puuttumatta liiemmin lasten tekemisiin.

Perjantai 27.12. No ni, siin se sit meni!

Joulupäivänä jo, kun kokkasin meille kahdelle, tein kesäkurpitsakeittoni Tapaninpäiväruokailuun melkein valmiiksi ja nostin kattilan isoon jääkaappiin (terassi, ulkolämpätila 3-6). Jäähdytys tapahtuu ihan kaikkien hygieniavaatimusten mukaan, kun on tällainen iso kylmiö. Aamulla sitten jo aloitin valmistelun ja yritin järkeillä, miten kaikki sitten valmistuisi ajallaan ja yhtaikaa, eli se "taiminki" so en tärkeää. Ja kuinkas sitten kävikään!?

Tytär perheineen saapui ja kattoi pöydän ja autteli muutenkin esillepanossa ja niinkuin aina yritti ja onnistuikin rajoittaa laittamasta esille liikaa sortteja. Minä kun kaikessa vähän rönsyilen toisin kuin hän, jonka mielestä "less is more" ja "make it simple". 

Hoitoalalla työtänsä tekevät jälkeläiset ja heidän työvuoronsa asettivat meille ruokailun aikataulun  ja minä tietysti sekoilin ja ruoka oli reilun puoli tuntia liian aikaisessa. Eikä se tietenkään paljon olisi haitannut, mutta sitten tämä pappa, joka on aikamoinen kuumakalle ja hermoilee odottamisesta, ei meinannut pitää pokkaansa. No selvittiinhän siitäkin sitten ja kaikilla oli niin mukavaa ja vatsat täynnä joulun pöperöitä.

  

Lahjojakin siinä annettiin ja saatiin. Tällainen aikuisten joulu on oikeastaan aika mukava: rauhallinen, konstailematon, kohtuullinen lahjojen kanssa, keskusteleva ja siisti. Asiat ja tavarat pysyvät (melkein) järjestyksessä. Se mikä puuttuu on tietysti lasten ilo ja riemu. Kaikella on aikansa, lasten ollessa pieniä tai vähän isonpiakin joulut ovat ehkä tunnelmallisempia, vilkkaampia no ainakin erilaisia, eikä niiden joulujen muistoja  tietenkään antaisi mistään hinnasta pois. 

Omat lapsuuden joulut, minulle ainakin ovat ihan oma lukunsa. Maalla, mummulassa, serkut, piirileikit, joulupukki, turvallisuus ja rakkaus ihmisten kesken. Herkkuruuat, jouluevankeliumi, joulukuusi... Tätä luetteloa voisi jatkaa aika pitkään, ihan tässä herkistyy, huh!

                                                    

He, rakkaat läheisemme, ovat saapuneet

Kun sitten jossakin vaiheessa  seuraava sukupolvi sikiää keskuuteemme, olemme onnemme kukkuloilla ja toivomme pystyvämme suojelemaan ja varjelemaan uutta ihmistä kaikelta pahalta tässä karikkoisessa maailmassa. 

31.12.13 onpas hieno päivämäärä tämäkin.

Huomenna on uusi vuosi ja uudet kujeet, niinkuin on tapana sanoa. 

Syksy ja talvi on tähän mennessä ollut pimeä, lämmin ja märkä. Koko vuoden lämpötila on kuulemma keskiarvoltaan 2-3 astetta korkeampi pitkäaikaista keskiarvoa. Lämmityksessä on tullut säästöä. Hiihtokeskus-yrittäjät ja laskettelijat itkevät pakkasen puutetta, golf-radoilla on järjestetty jos jonkinmoisia puttauskilpailuja. Tämänpäivän lehdessä oli kukkaan puhjenneen peltosaunion kuva ja eilisessä oli sinivuokko ikuistettuna jonkun pihalla.  Lapissa on oikea talvi ja mäet kunnossa. Saa sitten nähdä, mitä kevätalvi tuo tullessaan.

Poriks' sanottun: Ans' kattoo ny , mitä tuleman pittää. 

Joulu, se on kerran vuodessa vaan!

 Lopultakin kaikki kortit ovat postin hoteissa, tai matkalla saajilleen.

On aika alkaa ajatella siivouksia ja ruokia.  Yritän kyllä koko ajan häärätessäni järkeistää kaikkea tekemistäni, eli ei siis tosiaankaan tunnu järkevältä puunata jouluksi paikkoja,  koska kokemukseni mukaan silloin juuri sitä sotkua syntyy. Perussiisteys kun jo on olemassa,  ei tarvitse kuin tunnelmaa lisätä.

Ruokajuttuja pitää suunnitella,  koska meillä perinteisesti jouluruokaillaan joulupäivänä. Minulla on ollut tapana valmistaa alku- pää- jajälkiruuat. Perinteitä kunnioittaen lisäksi tietysti jotakin laatikkoa ja kinkkua on oltava, eli kaikkea liikaa, enkä näytä sitä kohtuutta oppivankaan.  Äidilleni eli iso-mummulle olemme me sisarukset perheineen menneet aattona ja meidän perhekunta sitten seuraavana päivänä meille. Nyt kun äitini on lakannut kokkaamasta, me kierrätämme häntä sisarukselta toiselle.

 Joulutähti odottaa tärkkäystä

Tasan viikkoa ennen aattoa on meidän ensimmäisen mummun murun synttärit. Toissapäivänä tulikin taas kutsu kahville ja kakulle. Nejännesvuosisata tulee täyteen.  Niistä kakkukahveista aina viimeistään hoksaa joulun olevan ovella.Aika rientää tosi nopeasti, sitä ei silloin nuorena tajua niin kuin nyt. Ajankulun käsittäminen on ihmeellinen juttu, 10 vuotta eteenpäin tuntuu paljon pidemmältä kuin saman verran taaksepäin.

Parit tillukkaat pukinpussiin. Kaunis sydänkuvio on rannekkeista, Novitan malli



Pakosta ajatukset karkailevat sinne lapsuuden jouluihin. Äitini, joka kävi oikeissa töissä, tapasi "nuohota" kaikki nurkat ja kolot. Kotitalomme,jossa äiti vieläkin asuu, on rakennettu joskus 1930-luvulla. Keittiökaappien hyllyt oli tehty puulaudoista, joten ne  paperoitiin. Oli olemassa hyllypaperia, jolla hyllyt ja laatikkojen pohjat päällystettiin. Meillä oli tiskipöydän päällinen, joka piti kuurata kiiltäväksi tietysti juuri jouluksi. Muistaakseni oli Sampo-nimistä  kiillotusainetta, jolla hangattiin lisäksi lämmitysuunien edessä olevat kipinäsuojat ja kaikki, mitä nyt vaan pystyi kiiltäväksi saamaan. Äiti oli töissä joka arkipäinvä 7-4 ja lauantaisinkin tehtiin puolta päivää vielä -60 - luvun alussa. Ihan hullua hommaa, mutta niin oli aina tehty.  Me sitten kuitenkin mentiin äidin äidin luo maalle joulunpyhiksi. Siellä se oma koti pysyi siistinä ja puhtaana. Maalla asunut mummuni ja se maatilan elämä ovat sitten ihan oman tarinansa arvoisia?

Tabletit virkkasin vanhan käsityölehden ohjeen mukaan.
Myös kaitaliina ohjeella on kaunis esim. joulupöydässä punavalkoisena.

Niitä näitä muisteloita ja nykypäivää

Joku juttu minulla oli mielessä, kun tähän istuin, tämän isomman näppiksen viereen, mutta jotenkin se on nyt hajallaan. Kunpa olisi syntynyt muutamaa kymmentä vuotta myöhemmin, olisivat nämä konekommervenkit hallinnassa paremmin.  Yritän järkeillä, miten kaikki onnistuisi helpommin. Pakosta huomaa, miten meidänkin nuoret, lapsista puhumattakaan, ottavat käteensä äly- tai minkä vaan vempeleen, sieltä kaikki toiminnot löytyvät hetken plarattuaan. Ei kai se voi johtua älykkyydestä, koska sitä sorttia löytyy tästäkin ikäpolvesta yllin kyllin? Jo -80-luvulla olen alkanut kirjoittelemaan tietokoneella. Tekstinkäsittely-ohjelma tuntui niin hienolta vanhan remingtonin jälkeen. Amerikan sukulaisille kirjoittelu tällä kouluenglanninkielellä sujuu niin kätevästi ja nyt vielä netin sanakirja on oivallinen apu.

Joulukortit tuossa odottelevat vielä paketoimista eli kuoreen laittamista. Vieroituksessa syntyi vielä puolisenkymmentä uutta versiota ideoinnestani.

Pyykit pyörivät kuivurissa. Piti välillä käydä siirtämässä ne laitteesta toiseen. Se homma on meikäläisellä hallinnassa ehkä paremmin kuin nuorisolla. Niitäkin koneita ja laitteita on elämän aikana tullut uusia versioita kaikennäköisiä, mutta vähän rauhallisempaan tahtiin kuin nykyelektroniikkaa. Omien lasten ollessa ihan vauvaikäisiä pestiin vielä pulsaattori koneella ja huuhdeltiin tai porilaisittain viruteltiin käsin muutamassa vedessä. Vesi kyllä tuli putkea pitkin toisin kuin äitiemme pyykkipuuhissa. Erilliseen linkoon sitten pesukoneen veivattavan puristimen kautta. Ulkona tietysti kuivattiin, monet jopa pakkasella. Siinä se päivä meni raataessa. Välillä on ihan pakko muistella näitä, että ymmärtäisi olla tyytyväisempi nykyiseen oloonsa.

Joulu tuossa väkisin pyörii mielessä. Lahjoja meidän perheessä ei ihmeemmin ole "pruukattu" ostella. Lapsille tietysti ja lastenlapsille, mutta he kun ovat aikuisia kaikki, saavat mummun puolelta tyytyä itsetehtyihin tavaroihin. Pappa sitten sujauttaa vähän pörssistään voimapaperia, millä kaupasta saa itse ostaa, mitä mielii.

Kuva pari vuosikymmentä sitten, kun ensimmäinen mummun ja pappan muru oli pikkuinen eikä pikkuneuleen tekoon kulunut aikaa kuin hetki. Siinä rakkaudella kudotut pusero, housut ja tonttutyttö.

Huivien hurmaa

Erilaisten huivien ja kaulaliinojen muotikausia me varttuneemmat immeiset olemme nähneet monia. Ihan niinkuin muitakin virtauksia muodeissa: sisustuksessa, vaatetuksessa, puutarhoissa ja ruokajutuissa, näitä on elämän varrelle kiertynyt.
Eiväthän ne aina uusia ole, vaan samat ideat kiertävät, ehkä vähän muunneltuina, mutta kuitenkin. Nuoremmat innostuvat uusista kengän koron muodoista ja minä ajattelen, että tämähän on jo käyty ja koettu.
Totuus tietenkin on, että meidän nuoruudessa asia oli aivan samoin, vaan pula- aikojen jälkeen, siellä -50 - -60 luvuilla, kaikki oli kaikille uutta ja ihmeellistä.

Nyt juuri me elämme taas huivien muotiaikaa, on eletty jo jonkin aikaa eikä loppua näy. Mikä onkaan sen mukavanpaa puikko- ja koukkuihmisille. Huivin saa aika nopeasti valmiiksi, sen voi tehdä vain lämmittämään ihan vaan vaikka aina oikein-kerroksilla tai monimutkaisilla pitsi/palmikkokuvioilla, kukin tarpeen ja taidon mukaan.

Minä, kun innostuin uudelleen kutomaan, aloin väkätä huiveja. Etsin kaikki vanhat käsityölehteni, joita ei ole vähän, plarasin kaikki pitsineuleet ja kun huivien ohjeissa ei moisia löytynyt, sovelsin erilaisissa neuleissa olevia kuvioita. Huivissa ne tietysti ovat helposti toteutettavia, koska tehdään pitkää pötköä ilman kavennuksia ja muita kommervenkkejä.

Kuvasin tuossa muutaman kappaleen, jotka ovat jääneet itselle. Punaisen kolmiohuivin ohje on tullut  nettiostoksen yhteydessä, ruskea pitsineule on vanhasta Suuret Käsityöt-lehdestä, viininpunainen keskeneräinen on jonkun blogista, valkoinen virkattu eräästä kirjasta jne.
Toinen keskentekoinen oikeassa alakulmassa on viimeisestä Novitasta, mutta sovellettuna. Siinä näkyvä paksumpi neulos on ohjeen mukaan kudottu.  Se näytti kuitenkin niin liian tiheältä kahdella langalla ja vitosen puikoilla tehtynä, joten teen sitä nyt kasin puikoilla ja yksinkertaisella langalla. Tyttärelle tämä tulèe, eli taas yksi "tilaustyö" ja aika sitten näyttää, onko sillä käyttöä.
Joskushan käy niinkin, että ihan mukiinmenevä asuste ja vaatekin jää kaappiin pyörimään, kun ei vaan sovi juuri siihen outlookiin, minkä päätät jättää päälle.

Joulukortteja on valmistunut 30 ja nyt seuraa ensin vieroitus tekemisestä ja sitten pitää lähteä valikoimaan, mikä kenellekin kuoreen sujautetaan. Sormet kun syhyää ja huomaan pujahtaneeni näpräämööni ja sovittelen paloja toistensa lomaan. Ihmettelen, miten pääsisin eroon sälästä, jota jää yli? En ainakaan minä pysty niitä roskikseen laittamaan, joten ehkä nekin jäävät jälkipolven hävitettäväksi. 

Joulukorttisotku

No nyt jo viimeistään pitää alkaa väsätä noita kortteja.
Sukulaiset ja ystävät luultavasti katsovat niitä ihmetellen, ETTÄ se viittii ja mitä ihmettä se taas on keksiny?
Niinpä minä teenkin niitä omaksi ilokseni ja varmaan  egoni pönkittämiseksi.

Oli miten vaan, niin aikaan saan hirveän sotkun niitten kanssa. Juuri, kun olen saanut jonkun idean ja alan etsiä vanhoja kortintekojämiä varastoistani, iskee jokin ihan erilainen juttu tajuntaani ja siinä ne sitten ovat kaikki kamat ja jämät hirveässä sotkussa työpöydällä. No sitten pitää etsiä kasan alta saksia ja liimapuikkoa ja kyniä ja niitä pikkupikku kuvia, joita aioin liimailla.

Työpöytänäni on silityslauta, joka on vähän normaalia leveämpi. Sen ole nostanut yläasentoonsa, niin että voin seisten tehdä niitä hommia. Se tila siinä on rajallinen, mutta selvää on, että jos tilaa olisi enemmän , sotkuakin olisi enemmän. Vieressä oleva ompelupöytä on kuitenkin aputilana ja sillekin kertyy kaikkea ihan liikaa. Onneksi on tällainen paikka minne ne voi jättää ja vetää oven kiinni perässään, kun alkaa ahdistaa. Viime viikolla, kun alottelin, repelin vähän lehdistä kauniita värisivuja kortteihin pohjaksi ja vein ne "pöydälleni", mieheni silitystä odottavat farkut jäivät alle ja siellä ne taitavat olla vieläkin.

Minulla on pari kenkälaatikollista sukulaisten lahjoittamia vanhoja joulu- ja  muitakin kortteja. Korteista leikkelen kehyksiä ja kuvia ja yhdistelen uusiksi korteiksi. Vuoden mittaan tulee väkäiltyä erilaisista langoista kaikenmoisia tähtiä, tupsuja, kukkia ja mitä ohjeita nyt sattuu eteen pullahtamaan.  Nekin ovat siinä nyt odottamassa, joko ne malttaisi laittaa korttehin, niin saisi tehdä uusia.

Katselen jonkinverran toisten tekemiä kortteja blogeista ja erilaisista julkaisuista, mutta yritän tehdä oman pääni mukaan ja varmaan juuri sen takia näistä tulee tällaisia kuin tulee mallinsa mukaan. Niin teki entinen isäntäkin ottaessaan sontarattaihin mallin omasta päästään.

No lähden tästä taas jatkamaan sotkun selvittämistä, joka yleensä johtaa uuteen sotkuun, mutta aina tästä on jouluksi selvitty.

Sukat eli tillukkaat

Tillukkaiksi me porilaiset olemme ainakin entisinä aikoina kutsuneet villasukkia. Kait se jostakin ruotsinsanasta on väännös, niinkuin meidän murteissa on hyvinkin paljon.

Ennenkuin itse löysin taas puikkoni uudelleen, seikkailtuani ristipistojen ja koruompeleiden kiehtovassa maailmassa, ihmettelin äitini intoa tehdä kaikenmoisia erilaisia tillukkaita. Ihmettelin, että jos tarvitaan jalalle lämmikettä, niin miksei tehdä vaan sukat? Nyt sitten, kun itse aloin neuloa eli kutoa ymmärrän hyvinkin, että tekee mieli tehdä kaikki erilaiset mallit, mitä käsiinsä saa.

Kuvassa pitkäsääriselle tyttärelle valmistuneet tillukkaat ja muutakin aikaansaannosta

Sukan tekeminen ei suinkaan ole vain jalan lämmikkeeksi tehty teko, vaan tekijälleen tuoma mielihyvä ja ehkä ylpeilynkin aihe (tämän minä sain aikaan), merkitsee  prosessissa ainakin saman verran, ellei enemmänkin.

Novitan Sukkalehti on mitä mainioin lähde toteuttaa sukkaunelmiaan. Sieltä löytyy taulukot erivahvuisille langoille ja erikokoisille jaloille.

Ystävätär, joka vietti kahden työn välissä vapaata kesää tavallista pitempään, innostui myös uudelleen sukan kutomisesta. Niinpä hän osti  puikot ja mainitun lehden. Pikkuinen hetki meni kantapään kanssa taistellessa, mutta sitten se siitä ryöpsähti ei ihan himoksi, vaan jonkinmoiseksi tarpeeksi käsillä  tekemiseen kuitenkin.

Pojan tytär, aikuinen jo, katseli kutomistani, sanoi että pitäiskö hänenkin alkaa tehdä sukkia. Arveli kuitenkin, ettei kantapää onnistu, niin pitää tehdä vaan putkisukkia. Mutta niinkuin kaikki tiedämme, mikään minkä osaa, ei ole vaikeaa. Erilaisia tekemisiä voi oppia ja opetella ja kun hän oikein hyvin on oppinut
esim. virtsatiekatetrin laiton  potilaalle, kantapää ei tuota vaikeuksia.

Äidin ristipistot

 Kuvissa Anemonet ristipistotyö, jonka äitini 80 vuotiaana teki meidän uuteen kotiimme 2003.
 Yläkuvassa yksityiskohta työstä. Taulun koko 0n 70x100 sm.

Nyt, kun äitini on jo 90v, käsityöt ovat jääneet mielikuvitukseksi.
Kaikenlaista on pitkän elämän varrella tullut tehtyä, ryijyjen ja mattojen kutomisista pitsiperhosten virkkaukseen.



Eläköön mielenrauhaa ja mielihyvää tuottava käsillä tekeminen!

Äiti, sisko ja minä

Vanhaa äitiäni olimme siskon kanssa eilen auttelemassa. Äiti asuu siellä vanhassa kodissani, on asunut kolme vuotiaasta asti. Nyt lähes 90 vuotta. Pientä teini-iän irtiottoa lukuunottamatta.

Siellä vanhassa kotitalossa olemme kädentaitojemme juurilla. Äidin aikaansaamaa käsityömäärää emme pysty ylittämään. 1923 syntynyt äitini aikuistui juuri siinä sotien myllerryksessä, joten melkein kaikki käsityö oli jokin tarpeellinen vaate tai kodin kaunistus, jos nyt kaunistusta voi tarpeelliseksi sanoa.. Sittemmin kolmen lapsen yksinhuoltajalle ihmeellisesti aikaa jäi neulomiseen, (meidän murteessa kutomiseen) virkkaamiseen ja koruompeluihin, vaikka päivät kävi töissä.

Kuusikymmenluvulla, jolloin norjalaisneuleet olivat suurta huutoa, äiti kutoi koko poppoolle puserot. Meille tyttärille(2), vävyille, pojalleen ja jopa minun anopilleni. Eikä siinä kauaa "nokka tuhissut". Mukavaa niissä tekijälle oli, että ne kudottiin pyörönä ja hiha-aukot siksakattiin ja leikattiin auki saksilla ja aukkoon  istutettiin hihat. Meidän lapsemme sitten oli antoisa kohde tekijälle, Silloin vielä oli äidin äitikin
"Suurten Käsityöntekijöiden klaanissa" ja nutuista ja myssyistä ja muusta tarpeellisesta ei ollut puutetta. Äiti on sitten saanut kutoa ja virkata seuraavallekin sukupolvelle, joita onkin tähän tähän mennessä syntynyt jo  liki parikymmentä.

Jo äidin eläkkeellä ollessa innostuimme kumpikin ristipistotöistä. Laskettavia niiden olla pitää eli tyhjälle pohjalle mallista risteillään pienen pieniä pistoja, yhtä väriä 4-5:kin sävyä kolmiulotteisuuden luomiseksi. Se oli pitkän aikaa intohimomme ja niitäkin piti ruveta tyrkyttämään sukulaisille ja ystäville, kun omat seinät ja pöydät jo oli valloitettu. Meidän keittiössä komeilee äidin tekemä upea teos, miksi sitä on pakko kutsua. Siinä on viininpunaiselle puolipellavalle pisteltynä kaksi isoa valkoista anemonea. Tehdessään sen äiti oli 80v.

Tosiasia ja elämän surullisia puolia on se, että ihminen väsyy, eikä saa aikaiseksi. Nukkuminen on nykyään lempiharrastus, vaikka aina välillä hän "uhkailee" aloittavansa sukan kutomisen.

Sisko sensijaan on hyvässä terässä ja sukkia syntyy ja väliin vähän isompaakin teosta. Tosin hänen työvälineensä on vain puikot. Ei kuulemma osaa virkata ja hoitoon hänet saa viedä, jos hän alkaa tekemään ristipistoja. Omalle tyttärelleen ja lapsen lapsille ja muillekin sukulaisille on syntynyt sen seitsemän sortin vaatetta. Äidin kanssa myös jossakin välissä virkkasimme rullalangasta tyynynpäällisiä ja lakanan pitsejä, mikä sekin siskoni mielesta oli ihan hullujen hommaa. Ehkä olikin, mutta teimme sitä innolla. Rullalangasta siksi, kun olin anoppini poismenon jälkeen  -70luvulla saanut käyttööni rullalankoja, niin että niitä on vieläkin jäljellä.

"Ninko mää pienen" Ristipistotyö mökin seinällä.

Lisää pipoista

Tytär pipoineen ja perhe sitten taas lähtivät oman elämänsä viettoon. Välimatkaa meillä on muutama sata kilometriä, joten ei ihan "alvariinsa visiteerata". Me olemme jo tottuneet elämään erillämme lapsistamme ja melkein kuin helpottaa aina kun lähtevät. Vaikka ei siitä pienestä ikävästä koskaan kai pääse.

Pipoista puheen ollen niitä tänä syksynä on syntynyt jo kymmenen kappaletta. Paha täpa onkin, kun jotakin alan se pääsee ryöpsähtämään ja niitä sitten vaan syntyy. Minulle tulee Novita- ja Suuri-käsityölehdet, joten malleista ei ole pulaa. On aina onni, että saan läheisilleni sytytettyä tarpeen, niinkuin nyt piposta, ja sitten pääsen sen toteuttamaan.

Pojan tytär Pauliinalle sain tyrkytettyä pipotarpeen ja niitä sitten syntyi kaksin kappalein. Toisen niistä ajattelin jo purkaa, kun siitä tuli niin ohut, mutta kuitenkin juuri se pipo oli hänellä päässään, kun tuli käymään. Minä ristin sen "Ultrakevyeksi" ja Paukku sanoi sen kasvaneen hänen päähänsä, niin mukava se on.
Tein sen Puro-langasta vähän liian isoilla puikoilla eli niillä tarvikkeilla, jotka sattuivat olemaan käden ulottuvilla.

Lähisuvun nuorin on nyt puolen vuoden ikäinen ja veljensä 4v. Siinä on hyvät "uhrit" puikkomaaniselle.
Angry Birds-pipo on nelivuotiaan pojan "pakko saada"-pipo. Ohje löytyi Suuri-Käsityö-lehdestä. Pikkuiselle tuli tehtyä vähän isompi setti: villatakki, tumput, lapaset ja pipo?

Nyt tuossa työn alla on pitsineulesukat. Pipo-tyttärelle tulevat, saappaan varresta niiden pitää näkyä, joku uusi juttu, mitä näkee näinä päivinä. Töitä saa tehdä vähän pitempään, kun tuli tuosta lapsesta aika pitkäsäärinen eli 20 sm lisää pituutta varteen. Niin me sen mittasimme!?

Uusi pipo

Sadun väki tuli käymään. Talven tullen pipoja ja sukkia ja muuta villasta onneksi tarvitaan, koska minun käsityösieluni ja käteni kaipaavat töitä.
Jo edellisellä vierailulla sain "tilauksen" tästä piposta.














Lisää pipotarinoita seuraavassa jutussa.