maanantai 27. lokakuuta 2014

Nyt, kun kesä mennyt on, syyksi saapui

Siinä se taas luiskahti, kesä kukkinensa ja jo syksykin melkein. Sieniä ei minun metsästäni enää löydy paitsi tietysti suppiksia, joita näyttäisi tänä syksynä löytyvän edellisiä syksyjä vähemmän.

Mennyttä kesää muistellessa ajattelin ladata muutamia kuvia minun kesästäni, johon kuuluvat rakkaitten ihmisteni ohella väkevänä tämä minun puutarhani eli tämä mökkiluonto vähän siistittynä sieltä täältä, mutta vain sen verran kuin milloinkin huvittaa.



Alkukesän nurmikko: humalaa ja apilaa. Jostakin luin nurmikkotarhurin avunpyynnön: miten pääsen eroon humalasta? En sitten millään ymmärrä  motiivejaan, mutta ei varmaan tarvitsekaan. Antaa kaikkien kukkien kukkia on mielipiteeni vankka.
Vanhat perennat saavat rehottaa ja levitä. Isäntä heitä hillitsee, tykkää asettaa rajoja ja se hänelle suotakoon. Tämän tokruusun olen saanut naapurin puutarhasta, jossa vanha isäntäpari vielä parikymmentä vuotta sitten eleli. Minua kyllä varotettiin: "Kun sen nyt istutat, sitä on kohta jokapuolella", eipä se kuitenkaan vie tilaa luonnon omilta kasveilta.
Lisää vanhoja villejä, jotka riehaantuvat, jos annetaan.
Mamman vanha puska, ehkä 1920-luvulta. Marjaa antaa niin paljon kuin oksia riittää. Leikkausta kaihtava, vanhat kuivat oksat taitetaan pois, milloin alkavat olla poimijan tiellä.

Sitten jo alkaa Satakunnassakin metsä antaa satoaan. Mummun murun, Paukun, kanssa sieniretki, vaikka vaan siinä mökin nurkilla, on sienestyksen mieluisimpia hetkiä.

Tänä vuonna pihlajakin on intoutunut hurjaan marjomiseen. Omenien kanssa hilloista ja mehuista on tullut herkullisia sekotuksia talven varalle, keripukin ehkäisyyn!


Herkkutattia on saatu meidän nurkilla niin paljon kuin vaan on jaksanut poimia. Oikeastaan se poimiminen on minulle ainakin se helpoin ja mieluisin tehtävä. Se säilöminen sitten vasta käy työstä. Näitä on kuivattu, pakastettu  (sekä tuoreena, että pannun kautta), etikka-säilötty ja tietysti suoraan metsästä pannulle. Paistettu ja herkuteltu.
Täällä sittten vaanii valkoinen kärpässieni niin kauniissa ympäristössä, että näin kameralla pyydettynä hivelee "makunystyröitä". Tämän vuoden esiintymä oli laajin, mitä olen meidän metsässä ikinä nähnyt. Näitä ryppäitä oli neljässä paikassa, siinä lähekkain kuitenkin. Aiempina vuosina olen nähnyt vain yhden ainoan kerrallaan, eikä sekään ole ilmaantunut joka vuosi.

Tämä luonnonoikku on haperonlakki pienellä lisänystyrällä, jos jotakin muuta tulee mieleen , se on ihan jokaisen mielikuvituksesta riippuvainen.

Nämä kauniit kukat ovat metsätähden lehtiä. Joskus tähdistä, valkoisista kukista, jää pienet valkoiset marjat vielä tuohon keskelle hennon varren päähän. Nämähän lakastuvat lopulta pois talveksi, nousten taas kevähällä sulostuttamaan (mielen)maisemiamme. Olen usein kerännyt sieniretkilläni näitä. Väritys vaihtelee tästä vaaleasta roosasta ihan tumman punaiseen. Ne kuivuvat kauniiksi kukiksi tai perhosiksi mielikuvituksen mukaan. 
Satakuntalaista maaruskaa.
Tuntuu tuhlaukselta jättää marjat puuhun. Linnuille kyllä riittää marjoja, joten näistä nyt pitäisi keksiä jotakin , vaikka kodin koristeluun.



Selfie, eli mää itte.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Voi kauheet, ny ollaa jo heinäkuu puoles välis!

Pakko oli laittaa otsikko ihan Poriks'.
Kesäilmat ovat olleet tähän mennessä jo joka sorttia, melkein niinkuin aina, paitsi tämän kesän kesäkuu. Kaikki me olemme tämän yhdessä kokeneet, tämän kylmimmän kesäkuun mies/naismuistiin, mutta kun kummallakin se muisti tuppaa pätkimään, kirjaan tämän tähänkin dokumenttiin.

Heinäkuun helteistä ollaan nyt saatu nauttia ja tänään maanantaina Porin Jazz-viikko on alkamassa. Satakunnan Radio selostelee Areenan tapahtumia, Eetunaukiolla alkaa keskustelu jostakin tärkeästä asiasta ja SPR:n pihassa toinen, missä kuuluu olevan useampiakin aiheita. No siellä ne saavat tulla toimeen ilman minua. Asiat kyllä kiinnostavat ja haluan olla ns. ajan hermolla, muuta väkijoukkoja välttelen. Joka kesä, kun jonakin päivänä Jazz-viikolla joku houkuttelee minut Etelärantaan haistelemaan tunnelmia, ihmettelen mitä ihmettä täällä teen. Ihmisiä ruuhkaksi asti, melua ja niitä hajuja laidasta laitaan. Toki ymmärrän olevani "vähä ihmeelline", mutta olen.
Huopaohdake maljakossa


Tässä mökkiläppärin vieressä istun ja yritän saada näistä mustista näppylöistä irti tarinaa. Kahvit tuossa pöräytin itselleni. Mies lähti aamusella hoitelemaan asioita ja saa juoda aamupäiväkahvinsa torilla. Hän viihtyy paremmin porukoissa ja minulle se kyllä passaa. Minulla riittää tekemistä käsitöissäni ja näperryksissäni, eikä sitten ole tunne, että pitäisikö tehdä jotain tärkeämpää.

Yksi mieliharrastuksistani on sienestys. Meillä on tässä omalla mökkimaallamme pikkumetsä, joka tuottaa monenlaisia sieniä, niin että hyvin harvoina syksyinä on aihetta mennä naapurin puolelle. Jo viime viikolla aamuradiossa haastateltiin Porin "sienimartta"-Paulaa. Hän kertoi löytäneensä jo rouskuja, jotka varmaan olettivat kylmän kesäkuun harhauttamina syksyn saapuneen. Minä siitä tietysti etsin vanhat nokialaiseni ja sen pienemmän sienikorini ja rakkaan sienipuukkoni ja syöksyin rouskupaikoilleni intoa täynnä. Saalista tuli: muutamia kangasrouskuja, jämäköitä, lihavia nappuloita, jotka päätyivät pikkuliotuksen ja keittämisen kautta sienisalaattiin. Vielä niitä löytyi parin päivän päästä lisääkin, kuitenkin varmaan vaan ne, jotka olin ohittanut aiemmin. Nyt on sitten ollut taas niin kuivaa, että odotella pitää uutta tulemistaan kera haperoiden ja tattien, joita ei vielä ole putkahdellut mättäille.

Niitä kädentöitä kyllä syntyy ihan koko ajan jotakin. Muutaman sukkaparin lisäksi on syntynyt virkattu pikkujakku, valkoinen puuvillapusero, avainrengas kaulakoru, yksi palapeli ja aloitettu tilkkumaton teko. Keskeneräisen ristipistotyöni etsin myös ja siihen olen pistellyt langan ja toisenkin, Siitä minä todella tykkään, mutta aikaa se vie, ennenkuin valmistuu.

Niitä tilkkumattoja on tullut tehtyä monia vuosien mittaan, en ole pitänyt lukua. Yksi niistä matkasi mukanamme Seattleen miehen Amerikan  sedälle. Viimevuoden serkkutapaamisessa siskoni, joka on seuraavana vuorossa järjestää meille treffit, lausui toiveenaan olevan uuden tilkkumaton. Hän kun noin kaksikymmentä vuotta sitten täytti 50v, me äitini kanssa väkäsimme sen käytössä olevan. Se on nyt hyvästä huolenpidosta huolimatta jotenkin kulahtanut. Ai niin, minun on pitänyt kirjata ylös se yks' asia siskostani: hän on alkanut virkata! Jossakin edellisessä jutussani kerroin, ettei hän osaa tai halua virkata. No ihan totta se olikin silloin, mutta nyt sujuvat myös pylväiden ja simpukoiden teot kuin tyhjää. Kaikkea ihminen osaa, kun halua on.
Matto tilkuista





Kortti sairaanhoitaja Pauliinalle

Yhä tässä odottelen sadetta, ilma on ihan lämmin, mutta pilvinen. 

torstai 29. toukokuuta 2014

Kevät tuli keikkuen kukkien

Se keikkuen on saapunut taas, kevät, kukkiva luonto ja lintujen konsertti, siinä ne tärkeimmät asiat, jotka herättävät huoneihmisenkin menemään ulos.
Ylen luonto-ohjelman innoittamana aloin kuvata perennoitani, niitä luonnon kukkivia kasveja. Ottaa pahan kerran päähän, kun kuulen puutarhaihmisten sanovan kukkiani rikkaruohoiksi. Rikkaruohoiksi mielestäni kukkivia tai kukkimattomiakin luonnon kasveja voi sanoa silloin, kun ne istutusten lomaan tuppautuvat kitkettäviksi, mutta kun ne omia aikojaan kukkivat ja jatkavat sukuaan luonnossa, ne ovat kukkia. Eiköhän ne kaikki tai ainakin suurin osa puutarhojen kasveista ole alkujaan luonnonkasveista jalostettuja.

Tänä keväänä nämä keikkuvat säät ovat saaneet keväiset perennani kukkimaan melkein kaikki yhtäaikaa.
Kevätpiippo on se ensimmäinen, jota alan etsiä ja löytääkin ensimmäisenä ja samoihin aikoihin näsiän pikkupensaat mökin metsikössä ovat täynnänsä vaaleanpunaisia pikkukukkia. Lehtihän niihin tulee vasta kukinnan jälkeen. Kevätpiippoa täytyykin oikein etsiä, sillä se on hyvin huomaamaton. Siemenvaiheessa sen kukkia olen poiminut ja prässännyt. Korttien teossa ne ovat kauniita jopa taiteellisia.
No leskenlehdet tulevat sitten vuorollaan ja yleensä ehtivät kukkiakin ennen kuin muita vielä näkyy.

Valkovuokko oli kukassa jo huhtikuun puolivälissä ja uskoimme sen lakastuvan äitienpäivään mennessä. mutta ilmat viilenivät siinä määrin, että äidit saivat pikkukätösistä ja isommistakin kourista ojennettuja kimppuja kiitokseksi äitinä olosta. Valkovuokon kaveriksi meidän lehdossamme maasta puskee metsäkorte.

Tänä keväänä kaikki leskenlehden kukat eivät ehtineet siemenvaiheeseen, kun jo voikukka alkoi puskea maasta runsaana ja iloisen keltaisena. Samoihin aikoihin ketunleipä eli käenkaali alkoi kukkia runsaana mökin maastossa.

Jo kaksi viikkoa sitten kuvasin monia lajeja siinä omassa puutarhassani: ojakellukka on yksi lempikukistani, lemmikki kauniin sinisenä kukkii isoina mattoina, maahumalan lilat kukat ovat sinnikkätä, sieltä ne nousevat nurmikosta vaikka isäntä surraa leikkurinsa kanssa ylitseen. Yksi hentoinen taskuruoho löytyi polun varrelta ja ainakin yksi koiranputkikin availee kukkiansa. Aurinkoiselta paikalta löytyi myös yksi rönsyleinikin kukka avoimena. Tuomi suojaisessa paikassa aloitteli kukintaansa. Luumupuu, joka ei ole ihan itsekseen kasvanut tontille, kukkii myös iloisesti.

Tänä viikonloppuna  mökkeillessä kukinnat ovat runsastuneet ja osa tietysti myös kuolee pois. Nyt helteessä kaikki kukkii nopeasti. Minulla ainakin on aina luontoa seuratessa ilon mukana haikeus siitä, että kohta ne kuolevat ja sitten taas on syksy. Vielä lauantaina tuomi oli komeassa kukassa ja tuoksut huumaavia, mutta jo sunnuntaina kukat lakastuivat pois. Päivälämpötila oli siinä kolmenkymmenen asteen nurkilla. Koiranputken kauniit harsokukat aukeilevat nopeaan tahtiin. Metsätähti kukkii runsaana ja jossakin lämpimässä oravanmarja kukkii ja nuppuja on näkyvissä runsaasti. Kellukan kanssa lemrikukikseni vuosien varrella seuloutunut kaunokainen on nurmitädyke. Sen kirkkaan taivaansiniset kukat saavat luonnonrakastajan sydämeni tykyttämään. Puna-ailakki on kukassa myöskin siellä ja täällä, minne miehen leikkuri ei ole yltänyt. Luonnon marjoista mustikka ja taikinamarja ainakin ovat kukassa ja istutetuista viinmarjat ja karviaiset sekä omenapuista toisessa on kolme kukkaa. Satoa tuskin saadaan yli kolmen sitten, joten hillosuunnitelmat pitää laatia sen mukaan. No ehkäpä naapureissa tulee ylimääräisiä, ainakin kukkia näyttää olevan.
rapunpielen mansikka sinnittelee kylmän alun jälkeen

Ilmat viilenivät radikaalisti eilisestä, joten  kukkiminen kestää pidempään, mutta pelkona on, että "yks' hallayö voi kaiken muuttaa". Mittari täällä Porissa ei yli 11 asteen noussut, aika "holotna" on, vaatetta vaan taas päälle, kyllä tarkenee.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Toukokuun toinen sunnuntai 2014

Kansainvälinen äitienpäivä on päivä äideille, meille kaikille. Mukaan luetaan myös vaimot, siskot, tädit ja mitä meitä nyt on. Tämä on ihan niinkuin kaikkien naisten päivä, joka on ollut, ainakin Suomessa, jo ennen nykyisin varsinaisena naisten päivänä 8.3.juhlittua päivää.

Tämä 11.5.2014 äitienpäivä valkeni vähän tuhjuisena, harmaana, mutta tuulettomana täällä Porissa. Minä tuossa perjantaina vähän leivoskelin. Mustikkaleivosten nimellä reseptissä kulkevaa torttua ja humperskoja. Humperskat ovat pikkuleipiä, joiden resepti minulle on kulkeutunut isäni vaimolta. Ne ovat paljon voita ja sokeria sisällään pitäviä herkkupippareita, joista kaikkien nirsoinkin mummun muru tykkää. Lisäksi oli jo lähikaupasta ostettu manteli-marenkikakku.

Mieheni äiti kuoli jo 70-luvulla ja on, niinkuin meillä sanotaan, Käppäränkankaalla. Käväsimme häntä katsomassa jo lauantaina, joten vältyimme sunnuntain ruuhkalta. Hautausmaan portilla on kukkakioski, josta saa ihan vaikka minkälaista asetelmaa ja amppelia. Ostimme haudalle krysanteemin ja äidilleni kimpun liljoja. Itselleni vielä amppelikukan ja siinä ne lahja-asiat tlivat hoidettua samalla.

Poika vaimoineen tuli kaffeelle jo lauantaina tuoden kimpun valkovuokkoja. Suvussa kun nuoremmilla perheillä on näitä mummuja ja äitejä useampia, niin kiirettä pitää ja se oma perhe jää vähän kuin jalkoihin. Tytär oli juuri pääsiäisenä tuolta matkan takaa, joten saivat viettää omia juhliaan kotopuolessa. Pauliina taas piipahti työnsä jälkeen illemmalla ja toi Jenniltä, joka asuu pitkällä, terkkuja. Varsinainen juhlapaikka meillä ja minun sisaruksillani jälkeläisineen on ollut se meidän vanha kotimme, missä äiti-mummu-isomummu kohta 91v, asuu vieläkin, muttei enää jaksa sitä koko souvia. Meitä on yhteensä 40: äiti, me lapset puolisoinemme ja meidän lapsemme puolisoineen ja lapsineen. Nuorin on pikkasen vajaa vuoden joten ikäero vanhimman ja nuorimman välillä noin 90 vuotta. Uutisena kuulimme, että seuraava eli viides sukupolvi, on tulollaan. Niin se suku paisuu ja kukoistaa, elämä jatkuu.

Äidillä oli tapana keittää isolla kattilalla lihasoppaa. Se pysyi  syötävänä koko päivän, kun perhekunnat tulivat paikalle omia aikojaan. Äiti on ollut vikkeläliikkeinen hyvin aikaansaava ihminen. Hänellä riitti leipomuksia ja herkkuja niin, että niitä syötiin kyläreissuilla vielä pitkään kesän kuluessa. Onneksi äitien töitä on helpottanut jo pitkän aikaa pakastin, joka pitää syötävät tuoreina ja kun tiskikone tiskaa astiat, äitikin pääsee vähemmällä. Sehän oli ja on ehkä vieläkin niin, että jälkipolvella riittää siinä kohdatessa jutusteltavaa ja hommat jää sille juhlakalulle, joka ainakin meillä on ollut vikkelä liikkeissään, niin että kun joku havahtui auttamaan, kaikki olikin jo tehty.

Jo muutamana vuotena me lapset olemme hommanneet kakut jääkaappiin ja kattaneetkin valmiiksi kahviserviisejä. Siskoni, joka tänä vuonna hommasi kyseiset jutut, oli kirjoittanut ohjeita suvulle, miten toimia, että asiat sujuisivat. Ensimmäisenä nyt oli paikalle tullut veli-Harri, joka oli keittänyt ensimmäisen pannullisen kahvia pumppukannuun ja niin se päivä siinä soljui mukavasti. Tiskikoneeseen ladattiin astiat, Pauliina aamu-työvuoronsa jälkeen kun lähti äiti-mummu kierrokselle, sai vielä kuppinsa mahtumaan koneeseen, laittoi koneen päälle ja soitti isälleen, joka oli tulossa illemmalla, että avaa koneen ja pistää kraanan kiinni. Joku sitten käydessään pistää astiat taas paikoilleen.

Äitini, kaiken keskipiste istui sohvalla halattavana ja hamuili aina välillä tyynyjänsä joihin päätä voi vähän välillä kallistaa, kun voimat ovat huvenneet. Ei maittanut kahvi eikä kakku, pää varmaan pyörällä kaikesta hulinasta. Huomenna, kun menen viikottaiselle pyykinpesu- ym hommien käynnilleni, kyselen josko hän meidät kaikki tunnisti. Lähimuisti on häneltä välillä hukassa senkin takia, että nukkuu niin paljon. Eihän sitä aina nuorempikaan ihan heti herättyään tiedä, mikä päivä on tai kuka on presidenttinä, vai mitä?


maanantai 21. huhtikuuta 2014

Kevättä ilmassa

Palmusunnuntai, 13. päivä huhtikuuta.

Sateinen, pilvinen päivä eilisen aurinkoisen lämpimän päivän jälkeen.

Pääsiäinen on tänä vuonna myöhään, melkein peräkkäin vapun kanssa.  Sade on täällä lännessä jo tauonnut, mutta aurinko pysyy pilviverhon takana. Kello hipoo viittä, Novosti yle alkaa pauhata Ukrainan mellakoista. Strömsötä odottelen alkavaksi. Tallennin sai nyt kuitenkin käskyn tallentaa ohjelman, kun tämä napsuttelu on kesken.

Teimme kaverin kanssa pienen lenkin. .. autolla. Pitää pysyä kartalla, että mitä kaupungissamme tapahtuu, mitä rakennetaan ja mitä puretaan. Näin keväällä,  kun lehdet puista vielä puuttuu,  on helppo nähdä ihmisten pihapiirit. Toisilla pihoilla kaikki on kuin hävityksen jäljiltä ja osa ihan liiankin järjestyksessä kuin puutarhalehdestä kopsattuja.

Elämä jatkuu. Torstaina piti vähän siivoilla, kun tyttären perhe tuli visiitille pitkäperjantaina. Ruuaksi suunnittelimme, kaikkia pääsiäisruokaperinteitä uhmaten nyhtöpossua itämaisin maustein. Marinaadiin muussattiin monenmoisia kryydejä ja torstai-iltana kaksikiloinen mötikkä possun niskaa mönjättiin seoksella ja aamulla jo ennen varsinaista heräämistä mies kävi ottamassa lihan huoneen lämpöön ja puoli yhdeksältä se sai mennä lämmittelemään sataan asteeseen.

Ihan kelpo sapuskaa siitä syntyi ja kaikki tulivat ravituiksi. Tänä vuonna pääsiäispöytään ilmaantui tyttären perheen lisäksi Pauliina. Vanha äitini ei halunnut tulla kuljetetuksi huushollista toiseen juhlaruokailuille, joten hän sai syödä kotonaan Himmelissä tehtyjä pääsiäisherkkuja. Siskoni ja veljeni kumpikin olivat puolisoineen ja matkailuvaunuineen viettämässä pyhiä pois kotoaan. Tytär plus miespuoliset perheenjäsenet poistuivat omiin oloihinsa jo lauantaina, joten me jäimme omaan rauhaamme. Tyttärelle tekemäni neuletakki tuli vihdoin valmiiksi ja pääsi matkaamaan uuteen kotiinsa. Toivotaan että tulee käytettyä edes jonkin kerran.

Meitä laiskotti niin, ettemme lähteneet mökille yökuntiin. Yksi syy kaupungissa olemiseen on snooker. World open kisa on Briteissä menossa, eikä sitä näe mökin tv:stä. Sensijaan menimme sunnuntaina käymään, oli mahdottoman lämmin ja kaunis ilma. Linnut lauloivat ihan villeinä. Me siinä touhusimme kaiken näköistä. Haravoimista riittää aina, vaikkei sitä ole ihan pakko tehdä. Sitä tulee rapsutettua, kun ei osata ulkona vain seisoskella tai istuskella tekemättömänä. Maasta pukkaa esille jo kaikennäköistä. Pienet valkoiset ketunleivän kukat kukkivat pikkumökin seinustalla ja kyläraitin varrella valkovuokot kukkivat aurinkoisilla pientareilla. Puuhommia riittää tänä keväänä kaikkien talvimyrskyjen jäljiltä.  Poika kuitenkin enimmltään hoitaa sirklauksen ja muut siihen liittyvät hommelit ihan senkin vuoksi, että hän niitä polttopuita tarvitsee.

Nyt toisena pyhänä eli maanantaina istumme tässä harrastamassa snookeria. Ruokana oli kanaa ja kuoriperunoita. Ihan arkiruokaa, mutta hyvää. Päivällä leikkasin seppelvarpupuskat alas. Ne kun kasvavat niin peittävät kaiken alleen. Nyt on aikamoinen kasa risuja pihassa ja ihmetellään mihin ne laittaisi. Kyllä me jotakin keksitään.

Päivä on ollut kesäisen lämmin, 16 sanoo mieheni mun. Kuumalta se minusta tuntui, ihan hikeä pukkasi ulkona touhutessa.

Tulihan siinä vähän askarreltuakin. Valkoisen kanasen virkkasi yhtenä ehtoopuhteena ja jonkinmoisia asetelmia vanhoin ja uusinkin tipuin ja tarvikkein.
                                                                  Yläkuvassa:

 Pienet tiput reunoilla ovat pojan ja tytön askartelut seurakunnan kerhosta, missä kävivät kaksi kertaa viikossa 5-7 vuotiaina joskus 70-luvun alussa.
O
Tässä kauniissa korissa on kaksipuolinen
 tämä asettelu. Tiput käännetään esille
vasta pitkäperjantain jälkeen.


sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

1.3.2014

Tänään on lauantai, aurinko paistaa ja lämmintä on viiden asteen verran.
Mökille on ihan pakko mennä tsekkaamaan paikkoja. Lunta ei ole näkyvissä, ei niin missään. Jossakin varjoissa on mustia kasoja, niitä rippeitä, jotka pienen lumisen jakson aikana on aurattu isoilta pihoilta. Nurmet vihertävät ja mökin pihalla sammalpeite. Orvokit ovat kyllä kuolleet tai ainakin sen näköisiä, ne jotka joulun aikaan vielä kukoistivat.

Leskenlehtiä etsiskelin, mutta en löytänyt vielä. Näsiät metsän reunassa ovat jo kukintansa loppusuoralla. Poika oli lomamme aikana tehnyt metsätöitä ja melkein kaikki Oskarin ja muiden myrskyisten riehujien kaatamat puut pikkumetsästämme on korjattu ja osaksi jo klapeina kuivumassa tulevia takkatulia varten. Haravat löytyivät ulkorakennuksesta ja niitä siinä hetken heiluttelimme. Linnut siellä jo virittelivät kevätkonserttejaan. Ihan olisi voinut jäädä vaikka yöksikin, mutta vähän olisi pitänyt ennakoida ja ottaa evästä mukaan. Onhan siellä pakastimessa ja jääkaapissakin jotakin einettä, vaan tänne kaupunkiin kuitekin palasimme ja harrastamme tätä yhteistä koti-iltaa.

Ei tämä kait ihan ainutlaatujaan ole, tämä lämmin talvi, mutta jokainen kohtaamamme tuttu ja vieraskin, päivittelevät ja ihmettelevät tätä ihmeellistä, lumetonta talvea.
Saadaan tässä kevään edetessä nähdä, että vieläkö pukkaa lunta meille. Ihan se on mahdollista ja niinkuin mieheni lausahti tuossa mökille lähtiessämme: "Onhan sitä vappunakin lunta satanut."

Tämä kännykkäpussi rakkaalle äidille syntyi tässä muun harrastelun lomassa.
Entinen virkattu pussukka on venähtänyt pahasti, eli kaipaa huoltoa.
Pussi on toiminut oikein hyvin siinä tarkoituksessaan, että tarvekalu puhelin pysyy matkassa, kun vanha äitini siirtylee sohvalta sänkyyn ja päinvastoin.
Mallin otin omasta päästä, niinkuin se entinen mieskin niihin sontarattaisiin.

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Yhteinen harrastus

Niin, yhteinen harrastus on yksi tärkeä parisuhteen koossapitävä asia. Meillä harrastetaankin intensiivisesti joka ainoa ehtoo ja väliin päivälläkin. Kunto siinä säilyy hyvin, varsinkin kun välillä yhteisesti käydään jääkaapilla ja etsitään proteiineja ynnämuita tärkeitä kuntoa ylläpitäviä aineksia.

Nyt Shotsin talviolympialaisten jälkeisellä viikolla harrastamme yhdessä snookerin peluuta. Sehän on enemmänkin aivojumppapeli kuin fyysinen laji. Istumalihakset tässä tietysti kehittyvät, mihin suuntaan, sen näkee sitten kun harrastukset on harrastettu, eli siirrytään seuraavalle tasolle takamuksinemme. Snookerin lomassa notkeutetaan sormia ja koko käsiäkin kaukosäädin jumppavälineenä. Tallentimeen näppäillään programmeja,mitä ehkä joskus voidaan katsoa.
Nyt juuri edessämme aukeaa vanhojen autojen ihmeellinen maailma. Tätä katsotaan nyt jo toistamiseen, koska mies, jota autot kiinnostavat, väsähti ennen aikojaan eilisessä harrastusillassa. Ameriikassa tuntuvat olevan. Siellä sitä riittää romua ja luksusta, you name it. Aivojumppaa ihan parhaasta päästä, kun muistelemme: "just tommone auto oli sil, muistaksää, mikä sen nimi ny olikaa?"

Minulla tässä on nämä kutimet sylissä, nytkin tämä neuletakin teelmys ja sukankudinkin. Välillä pistelen muutaman kerroksen kumpiakin ja sitten jo taas pitää päivittää pasianssit ja pimpelipompelit.

Jalottelen vähän väliä, pitää käydä ryypyllä, kun munuaiset huutavat vettä. Kahden litran tinki tulee kyllä useimpina päivinä juotua, niinkuin lääkäri määrää. Siellä keittiön proteiinilähteillä myös voi käydä samoilla reissuilla ja myös herkkulaatikon availu vetreyttää jopa jumiutuneita olkavarsia.

Niinkuin tiedetään ja meillä jo nähdäänkin, poskilihakset ja leukaperänahat alkavat ikävästi taipua maata kohti, vaikka kuinka mössöttää ja höpöttää. Jotenkin pitää huolehtia poskien kunnosta ja juuri nyt kumppanini kuuluu levittävän näkkileivän päälle " kräämiä". Näkkileipä onkin järkeilyjemme mukaan erittäin  hyvää kasvolihasten kuntoutukseen. Possun läskisavuviipale mukavasti pehmentää liikaa rouskuntaa.

Taas pelataan snookeria. Maguire ja tuntemattomampi peluri Pagett iskevät palloja pussiin.

Tästä tämäkin harrasteluilta kohta päättyy ja alkaa nukkumisharrastus, joka myös on yhteinen eli samassa sängyssä harrastellaan.