No nyt jo viimeistään pitää alkaa väsätä noita kortteja.
Sukulaiset ja ystävät luultavasti katsovat niitä ihmetellen, ETTÄ se viittii ja mitä ihmettä se taas on keksiny?
Niinpä minä teenkin niitä omaksi ilokseni ja varmaan egoni pönkittämiseksi.
Oli miten vaan, niin aikaan saan hirveän sotkun niitten kanssa. Juuri, kun olen saanut jonkun idean ja alan etsiä vanhoja kortintekojämiä varastoistani, iskee jokin ihan erilainen juttu tajuntaani ja siinä ne sitten ovat kaikki kamat ja jämät hirveässä sotkussa työpöydällä. No sitten pitää etsiä kasan alta saksia ja liimapuikkoa ja kyniä ja niitä pikkupikku kuvia, joita aioin liimailla.
Työpöytänäni on silityslauta, joka on vähän normaalia leveämpi. Sen ole nostanut yläasentoonsa, niin että voin seisten tehdä niitä hommia. Se tila siinä on rajallinen, mutta selvää on, että jos tilaa olisi enemmän , sotkuakin olisi enemmän. Vieressä oleva ompelupöytä on kuitenkin aputilana ja sillekin kertyy kaikkea ihan liikaa. Onneksi on tällainen paikka minne ne voi jättää ja vetää oven kiinni perässään, kun alkaa ahdistaa. Viime viikolla, kun alottelin, repelin vähän lehdistä kauniita värisivuja kortteihin pohjaksi ja vein ne "pöydälleni", mieheni silitystä odottavat farkut jäivät alle ja siellä ne taitavat olla vieläkin.
Minulla on pari kenkälaatikollista sukulaisten lahjoittamia vanhoja joulu- ja muitakin kortteja. Korteista leikkelen kehyksiä ja kuvia ja yhdistelen uusiksi korteiksi. Vuoden mittaan tulee väkäiltyä erilaisista langoista kaikenmoisia tähtiä, tupsuja, kukkia ja mitä ohjeita nyt sattuu eteen pullahtamaan. Nekin ovat siinä nyt odottamassa, joko ne malttaisi laittaa korttehin, niin saisi tehdä uusia.
Katselen jonkinverran toisten tekemiä kortteja blogeista ja erilaisista julkaisuista, mutta yritän tehdä oman pääni mukaan ja varmaan juuri sen takia näistä tulee tällaisia kuin tulee mallinsa mukaan. Niin teki entinen isäntäkin ottaessaan sontarattaihin mallin omasta päästään.
No lähden tästä taas jatkamaan sotkun selvittämistä, joka yleensä johtaa uuteen sotkuun, mutta aina tästä on jouluksi selvitty.
Sukulaiset ja ystävät luultavasti katsovat niitä ihmetellen, ETTÄ se viittii ja mitä ihmettä se taas on keksiny?
Niinpä minä teenkin niitä omaksi ilokseni ja varmaan egoni pönkittämiseksi.
Oli miten vaan, niin aikaan saan hirveän sotkun niitten kanssa. Juuri, kun olen saanut jonkun idean ja alan etsiä vanhoja kortintekojämiä varastoistani, iskee jokin ihan erilainen juttu tajuntaani ja siinä ne sitten ovat kaikki kamat ja jämät hirveässä sotkussa työpöydällä. No sitten pitää etsiä kasan alta saksia ja liimapuikkoa ja kyniä ja niitä pikkupikku kuvia, joita aioin liimailla.
Työpöytänäni on silityslauta, joka on vähän normaalia leveämpi. Sen ole nostanut yläasentoonsa, niin että voin seisten tehdä niitä hommia. Se tila siinä on rajallinen, mutta selvää on, että jos tilaa olisi enemmän , sotkuakin olisi enemmän. Vieressä oleva ompelupöytä on kuitenkin aputilana ja sillekin kertyy kaikkea ihan liikaa. Onneksi on tällainen paikka minne ne voi jättää ja vetää oven kiinni perässään, kun alkaa ahdistaa. Viime viikolla, kun alottelin, repelin vähän lehdistä kauniita värisivuja kortteihin pohjaksi ja vein ne "pöydälleni", mieheni silitystä odottavat farkut jäivät alle ja siellä ne taitavat olla vieläkin.
Minulla on pari kenkälaatikollista sukulaisten lahjoittamia vanhoja joulu- ja muitakin kortteja. Korteista leikkelen kehyksiä ja kuvia ja yhdistelen uusiksi korteiksi. Vuoden mittaan tulee väkäiltyä erilaisista langoista kaikenmoisia tähtiä, tupsuja, kukkia ja mitä ohjeita nyt sattuu eteen pullahtamaan. Nekin ovat siinä nyt odottamassa, joko ne malttaisi laittaa korttehin, niin saisi tehdä uusia.
Katselen jonkinverran toisten tekemiä kortteja blogeista ja erilaisista julkaisuista, mutta yritän tehdä oman pääni mukaan ja varmaan juuri sen takia näistä tulee tällaisia kuin tulee mallinsa mukaan. Niin teki entinen isäntäkin ottaessaan sontarattaihin mallin omasta päästään.
No lähden tästä taas jatkamaan sotkun selvittämistä, joka yleensä johtaa uuteen sotkuun, mutta aina tästä on jouluksi selvitty.
On se sitten kumma miten aina tulee sotkua! Täälläkin, vaikkei askarteluista ole tietoakaan.
VastaaPoista